Kaikki kirjoittajan Jarmo Tuutti kirjoittamat blogitekstit.
Kirjoittaja: Jarmo Tuutti
Jarmo on kokenut B2B-markkinoinnin ammattilainen, jonka intohimona on strategisen, liiketoimintaa tukevan ja myyntiä lisäävän markkinoinnin suunnittelu, johtaminen ja toteuttaminen. Päivätöikseen Jarmo työskentelee B2B markkinointipäällikkönä Berner Oy:ssä.Markkinoinnilla on mahdollisuus ottaa käyttöön yhä enemmän työkaluja ja kanavia. Tällöin avainasemassa ovat kokeilu ja mittaaminen.
perjantai, 25.11.2016
Jarmo Tuutti
Hyvän sisältömarkkinoinnin ei tarvitse olla kallista. Tässä kolme tapaa, kuinka olemme Karttakeskuksessa tuottaneet oppaita itse.
keskiviikko, 16.11.2016
Jarmo Tuutti
Huono strategia on katastrofaalista yrityksen kannalta. Markkinointi voi havaita ongelmat strategiassa ensimmäisten joukossa.
torstai, 10.11.2016
Jarmo Tuutti
Kymmenen käytännön vinkkiä markkinoinnin automaation käytöstä, käytit sitten mitä tahansa järjestelmää.
keskiviikko, 2.11.2016
Jarmo Tuutti
Jos ajattelemme oman toimialamme olevan tylsiä, joudumme miettimään, kuinka saisimme viestittyä vastaanottajan kannalta kiinnostavammin.
lauantai, 29.10.2016
Jarmo Tuutti
Parhaimmillaan turha spämmi on vain menetetty mahdollisuus viestiä jotain järkevää. Pahimmillaan se nakertaa yrityksen uskottavuutta.
maanantai, 24.10.2016
Jarmo Tuutti
Välttämätöntä markkinoinnin transformaatiota on vaikea saada läpi organisaatiossa ilman hyvää muutosjohtamista.
sunnuntai, 16.10.2016
Jarmo Tuutti
Uskon, että hyvällä eläintenkouluttajalla olisi hyvät lähtökohdat myös ihmisten johtamiseen. Samat periaatteet ovat vahvasti esillä molemmissa.
maanantai, 10.10.2016
Jarmo Tuutti
Mitä on nykyaikainen, myyntiä tukeva B2B-markkinointi? Tekstissä esitellään yksi viitekehys asioiden selkeyttämiseksi.
keskiviikko, 5.10.2016
Jarmo Tuutti
© Jarmo Tuutti · Yhteydenotto · Rekisteriseloste
Hei! Kuten ehkä huomaan, sivustolle ei ole tullut uusia tekstejä muutamaan vuoteen. Päivisin keskityn päivätöihini ja iltaisin tärkein prioriteettini on perhe, ja kahden pienen lapsen kanssa en ole viitsinyt yrittää kirjoitella uusia blogitekstejä. Tästä huolimatta sivustolta löytyvä sisältö on edelleen relevanttia ja Vierailijasta asiakkaaksi -kirja ehdottomasti lukemisen arvoinen!