Ole relevantti tai ole hiljaa

Ole relevantti tai ole hiljaa

Avainsanat: , ,
maanantai, 24.10.2016

Sähköposti voi olla yllättävän kallista. Liian moni markkinoija yhä edelleen olettaa minun haluavan kuulla heidän yritykseen liittyviä uutisia tai saada yleisiä personoimattomia tarjouksia. Parhaimmillaan tällainen spämmi on vain menetetty mahdollisuus viestiä jotain järkevää. Pahimmillaan se nakertaa yrityksen uskottavuutta.

Sähköposti voi vaikuttaa halvalta markkinointikanavalta, mutta saattaa tulla kalliiksi. Tässä kaksi kohdalleni osunutta tarinaa markkinoinnin epäonnistumisista tältä syksyltä, joilloin epärelevantilla spammilla on saatu aikaan vain huonoja tuloksia.

Kun turha spämmi on menetetty mahdollisuus

Joskus spämmi ärsyttää. Ostin keväällä liput konserttiin, jotta myyjät saivat vietyä asiakkaita sinne. Samalla päädyin lippukaupan spämmilistalle, jolta on valitettavan vaikea päästä pois. Laiskuuttani nämä viestit tulee vain poistettua ja jokainen uusi viesti ärsyttää lisää. Raskaan metallin ystävänä valtavasta sekalaisesta valikoimasta on vaikea löytää omia kiinnostuksen kohteita.

En ymmärrä, miksi tilauksen perumista halutaan vaikeuttaa. Se ei ole voitto, että vastaanottaja jättää tilauksen perumisen tekemättä hankalan järjestelmän takia. Jos se nähdään voittona, ovat käytetyt mittarit vääriä. Tilauksen perumatta jättäminen vaikean prosessin takia on tappio, koska turhat viestit tulevat jatkossa ärsyttämään yhä enemmän.

Tällainen spämmi on aina menetetty mahdollisuus. Tällä kertaa ostin liput B2B-markkinoijana ja tässä roolissa ottaisin mielelläni vastaan sähköpostiviestejä, joihin olisi poimittu asiakastilaisuuksiksi sopivia tapahtumia. Voisin tarjota näitä myyjille ja muille asiakasrajapinnassa toimiville.

Kun spämmi tekee isommin tuhoa

Olin päätynyt erään yrityksen sähköpostilistalle. En tiedä miten. Lataan paljon sisältöjä oppimis- ja benchmark-tarkoituksissa, joten tämä on yksi mahdollisuus. Epäilen kuitenkin, että minut oli prospektina yrityksen listalle.

Samana päivänä, kun tapasin heidän myyjän, sain aamupäivästä tiedotteen. Heillä oli aloittanut uusi työntekijä. Jo toinen tällainen tiedote kyseisestä yrityksestä. Huomautin myös myyjälle, että tällainen viestintä ei hyödytä minua. Hän lupasi, etten saisi näitä viestejä jatkossa. Tästä huolimatta sain sähköpostiini muutaman viikon päästä kolmannen tällaisen tiedotteen.

Kaikkein hulluinta tässä tilanteessa oli se, että kyseinen yritys tarjosi sisältömarkkinointiin liittyviä palveluita. Yrityksen tarjoomaan kuuluivat muun muassa sisällöntuontanto ja jopa sisältöstrategiapalvelut.

Samalla olisi voinut olettaa, että sisältömarkkinointipalveluita myös B2B-yrityksille tarjoava yritys käyttäisi markkinoinnin automaatiojärjestelmää, ei Mailchimpin kaltaista pelkkää sähköpostityökalua. B2B-puolella markkinoinnin automaatio on olennainen osa sisältömarkkinointia, joten tällaisen työkalun ymmärtäminen on tärkeää.

En halua kuulostaa tylyltä. Uusi mielenkiintoinen työ on sekä työntekijän että työnantajan kannalta hieno asia. Mutta ei siitä potentiaaliselle asiakkaalle kannata sähköpostia lähettää.

Ole relevantti tai ole hiljaa

Miten paljon parempaa markkinointia tekisimme, jos sähköpostista maksettaisiin määrän mukaan? Sähköposti voi vaikuttaa halvalta kanavalta, mutta spämmi ja epärelevantti viestintä tulee kalliiksi menetettyjen mahdollisuuksien kautta.

Toki B2B-markkinoinnissa tarvitaan sähköpostia. Markkinoinnin automaatiojärjestelmien nurturointiohjelmat pyörivät sähköpostien varassa. Tämä tarkoittaa muutamaa sisällön lataamisen jälkeen lähetettävää sähköpostiviestiä, joilla selvitetään lataajan kiinnostusta yrityksen tarjoomaa kohtaan.

Nurturoinnissakin on tärkeää, että lähtevät viestit sisältävät vastaanottajan kannalta mielenkiintoista ja hyödyllistä sisältöä.

Itse olen varovainen lähettäessäni massaposteja. Blogin tilausta tarjoataan useassa paikassa, mutta se toimii aina opt-in-periaatteella. Isommille listoille lähetän viestejä harvoin ja kerron viestissä, miksi vastaanottaja sen sai. Vastaanottokin on parempaa. Edellinen noin 500 vastaanottajalle lähtenyt viesti poiki kaksi opt-outtia ja nolla spam-ilmiantoa.

Segmentoi, pyydä lupa lähettää sähköpostia, laita ihmisiä oikeille listoille, lähetä hyödyllisiä viestejä ja tee tilauksen perumisesta helppoa. Älä laita kaikkia lataajia yleiselle spämmilistalle.

Ps. EU:n tietosuoja-asetus tuo sähköpostin käyttöön markkinoinnissa muutoksia. Yksi asia kuitenkin pysyy muuttumattomana: ole relevantti tai ole hiljaa.

Kirjoittaja:

Jarmo on kokenut B2B-markkinoinnin ammattilainen, jonka intohimona on strategisen, liiketoimintaa tukevan ja myyntiä lisäävän markkinoinnin suunnittelu, johtaminen ja toteuttaminen. Päivätöikseen Jarmo työskentelee B2B markkinointipäällikkönä Berner Oy:ssä.

Vastaa

Roskapostin esto *